Tästä teoksesta minulla ei taida olla mitään tuoretta sanottavaa, mutta kitistään nyt silti. Kirottu lapsi jätti päällimmäisenä ärsytyksen siitä, että Harry Potter-faneille myydään täysin keskinkertaista legimitoitua fanfictionia. Kuinkahan kauan menee ennen kuin on jo olemassa mittava expanded universe Star Wars-tyyliin, ja Rowling myy oikeuksia eri tahoille hahmojensa käyttämiseen? Jos suunnitelmat viidestä (!) Ihmeotukset-elokuvasta toteutuvat, tämä skenaario alkaa tuntua jopa mahdolliselta. Minun tietenkään tarvitse katsoa uusia Potter-leffoja, lukea näytelmiä tai mitään, mutta näin periaatteessa häiritsee asioiden tekeminen vain rahan kiilto silmissä. Olisin tyytyväisempi mikäli Rowling itse palaisi sarjan pariin ja kirjoittaisi siihen vaikka jonkun jatko-osan tai muun kyseisen universumiin sijoittuvan tarinan. Lukisin sen varmasti innoissani. Okei, luin näytelmänkin, koska kiinnosti tietää millainen se mahtaa olla.Kirotun lapsen syntilista on melkoinen. Hahmoja oli kirjoitettu aivan kummalliseen suuntaan, Ron pahimpana esimerkkinä. Ei voi kuin hämmästellä, miksi joku Hermionen kaltainen oman arvonsa tunteva ja fiksu nainen haluaisi olla tällaisen henkilön kanssa yhdessä. Melkoinen pettymys suorastaan, etenkin kun Hermione on monille nuorille jonkinlainen roolimalli. Hämmästytti sekin, kuinka vähän Minerva McGarmiwalla oli auktoriteettiä nyt kun Harry, Ron ja Hermione ovat aikuisia. McGarmiwaa taitaa ikäkin aika paljon painaa jo tässä vaiheessa.
Kirotun lapsen päähenkilöt Albus ja Scorpius olivat ihan hyviä hahmoja, Scorpius oli itse asiassa varsin söpö ja varmaan parasta koko näytelmässä. Nuoret sankarimme ehtivät moneen riskihankkeeseen melko lyhyen tarinan aikana. Kyllä siinä vanhempi sukupolvi kalpenee, kun Harryn, Ronin ja Hermionen kokemat seikkailut useamman kirjan ajalta tiivistetään tähän yhteen näytelmään. Puhumattakaan siitä, kuinka helpolla Kirotussa lapsessa selvitään tilanteista, jotka aiemmin olivat isoja juttuja.
Heppoisuus paistaa juonen lisäksi keskeisestä pahiksesta, joka vei koko tarinan aivan tarpeettoman eeppisiin maailmanpelastus-sfääreihin. Niin ja nähtiinhän Kirotussa lapsessa pohjustus jälleen uuteen kouluromanssiin, ihan kuin edellisissä ei olisi jo tarpeeksi. Joskus ajattelin Ronin ja Hermionen olevan hyvä pari, mutta olen alkanut kyseenalaistamaan tätä ratkaisua. Harry ja Ginnyn välillä nyt ei mielestäni ole ollut mitään kemiaa alun alkaenkaan. Inhosin jo Kuoleman varjelusten epilogia, jonka ainut tarkoitus tuntui olevan se, että voidaan esitellä kuinka onnellisesti kaikki ovat naimisissa ja millaiset nimet heidän lapsillaan on. Pienenä pelastuksena Kirottu lapsi ei sentään saavuttanut lopussa samanlaista sokerisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti