Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja

Viehättävä japanilainen romaani kertoo entisestä matematiikan professorista, jonka muisti ulottuu vain 80 minuutin päähän, hänen talouttaan hoitavasta nuoresta naisesta ja naisen 10-vuotiaasta pojasta, Juuresta. Aluksi yhteiselämä tuntuu hankalalta ja toisten tavat vaikeilta hyväksyä, mutta yllättäen erikoinen kolmikko löytää yhteisen nimittäjän baseballista ja salaisuudet alkavat selvitä. Kuka on nainen professorin keräilykorttilaatikon pohjalta löytyneessä valokuvassa? Mikä kaikkia taloudenhoitajan elämän miehiä vaivaa? Voiko rakastaa ihmistä jota ei muista? Mistä numerot tulevat? Tämä koskettava ja inhimillinen tarina johdattaa lukijankin kiehtovasti numeroiden maailman ihmeiden äärelle. 

Professori ja taloudenhoitaja kertoo muistisairaasta matematiikan professorista, tämän taloudenhoitajasta ja taloudenhoitajan pojasta. Professori on auto-onnettomuuden seurauksena saanut vamman, joka rajoittaa hänen muistinsa 80 minuuttiin. Elämänsä helpottamiseksi hän liimailee takkiinsa muistilappuja. Ajatukset kääntyvät tietenkin heti Christopher Nolanin Memento-elokuvaan, jossa päähenkilö kärsii samankaltaisesta muistiongelmasta. Hänen selviytymisstrategiaansa kuuluvat tatuoinnit ja Polaroid-kuvat, mikä on varmasti jokseenkin käytännöllisempi ratkaisu kuin vaatteista roikkuvat paperilaput.

Jos joku suosittelisi minulle kirjaa ”hyvän mielen kirjana”, suhtautumiseni olisi todennäköisimmin skeptinen, ja pelkäisin kirjan olevan teennäinen ja siirappinen. Professori ja taloudenhoitaja kuitenkin sopii kategoriaan täyttämättä edellä mainittuja negatiivisista ominaisuuksia. Tunnelma kirjassa on kuin jonakin pysähtyneenä kesäpäivänä vuosien takaa, jotenkin nostalginen. 

Tuntuu kauhistuttavalta ajatella, että muisti toimisi vain kahdeksankymmenen minuutin jaksoissa. Elämähän suorastaan kiitäisi eteenpäin, kun käsitys ajankulusta katoaa. Yhtäkkiä huomaisi, että kymmeniä vuosia on valunut jonnekin. Toisaalta myös ikävät asiat unohtuvat, ja jokaisen 80 minuuttisen voi aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä. Professori on onnekseen viehättynyt matematiikasta, joka on ikuista ja muuttumatonta, ja jaksaa olla aiheesta loputtoman innoissaan. Hän onnistuu tartuttamaan innotuksensa myös taloudenhoitajaan, ja kenties ainakin osaan lukijoista.

Professorilla ja taloudenhoitajan pojalla, Juurella, on yhteisenä mielenkiinnon kohteena baseball. En ole itse sanottavammin kiinnostunut minkään urheilulajin seuraamisesta, mutta Ogawa onnistuu kirjoittamaan baseballottelusta niin, että se vaikuttaa jopa minusta kivalta ajanvietteeltä. Urheilutapahtuman kuvauksena siis huomattavasti hauskempi kuin Tokion olympialaisten avajaiset Juha Itkosen romaanissa Hetken hohtava valo. Ei ihme, että kyseinen kirja jäi minulta kesken.

Professori ja taloudenhoitaja on aika kevyt kirja olematta kuitenkaan tyhjän tai ohuen tuntuinen. Harmonisuus ja optimistisuus välittyivät hyvin, mutta elämänviisauksilta ja keittiöfilosofoinnilta onnellisesti vältyttiin. Tiivistettynä voisi sanoa, että lopullinen fiilis oli oikein hyvä.

Oscar Hijuelos: Vanhan herran joulu

Kaunis, syvästi koskettava romaani anteeksiannosta ja ihmisen kyvystä rakkauteen

Tärkeimmät asiat herra Ivesin elämässä ovat tapahtuneet joulun aikaan. Monet hyvät asiat. Mutta sitten tulee myös joulu, jona hänen seitsemäntoistavuotias poikansa saa surmansa häiriintynen ampujan luodista.
Edward Ivesin elämä on ollut kaiken kaikkiaan onnellista. Hän menestyy työssään. Hän rakastaa syvästi vaimoaan ja kahta lastaan. Hän osaa nauttia arjen pienistä iloista. Jumalaan hänellä on läheinen ja luottavainen suhde.
Pojan julma mielivaltainen kuolema romahduttaa Ivesin maailman. Turhaan hän etsii tapahtuneelle tarkoitusta ja mielelleen rauhaa. Kunnes vihdoin, yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin, kun joulun valot taas kimmeltävät, hän on valmis tapaamaan poikansa surmaajan.

Vanhan herran joulun tapahtumien taustalla elää monien kansallisuuksien asuttama New York 1950-luvulta näihin päiviin. Romaani kertoo aivan tavallisista ihmisistä, niistä jotka asuvat usein samassa kaupunginosassa koko ikänsä, tuntevat naapurinsa, jakavat toistensa ilot ja surut. 

En ole sesonkikirjojen tai –elokuvien suurkuluttaja, mutta joulun alla sain keksin, että ehkä joulufiilistä nostattaisi jokin jouluun liittyvä kirja. Muutamia vaihtoehtoja selattuani päädyin Oscar Hijueloksen Vanhan herran jouluun. Vanhan herran joulu kertoo Edward Ivesin elämäntarinan, johon olennaisesti liittyy hänen poikansa murha. Takakansiteksti (jonka perusteella lainasin kirjan) korostaa nimenomaan Ivesin pojan kuolemaa ja sitä seuraavaa anteeksiantoprosessia kirjan keskeisimpänä sisältönä. Tämä kirjatapaus oli jälleen hyvä muistutus siitä, että takakansi on kirjoitettu enemmänkin markkinointi- kuin informaatiomielessä, sillä lopulta Ivesin pojan kohtalo jää yllättävän pieneen rooliin. Harmi, koska vanhempi fokusointi olisi voinut tehdä ihan hyvää. Lisäksi Ivesin murhattu poika, jonka nimeäkään en enää muista, olisi kaivannut syvyyttä ja särmää ollakseen kokonainen hahmo. Poika oli nyt ennen kaikkea äärimmäisen hyveellinen, mikä tuntui tarpeettomalta: ikään kuin ihmisen väkivaltainen kuolema ei olisi jo itsessään tarpeeksi traagista.

Ivesin perhe asuu Manhattanilla, joka on vielä kirjan tapahtuma-aikaan varsin rosoinen. Kaupunkikuvaukset yleisestikin ovat kiinnostavaa antia kirjassa kuin kirjassa. Ivesin pojan murhaajalla on puertoricolaiset sukujuuret, ja tätä kautta nousee esiin kansojen sulatusuunin yhteiskunnalliset epäkohdat. Ivesin avioliittoa kuvaillaan varsin perusteellisesti. Ives tutustuu vaimoonsa Annieen piirustuskurssilla ja Annie onkin eräänlainen klisee kauniista, seksuaalisesti aktiivisesta ja boheemista taitelijasta. Hän muistuttaa vähän Aikamatkustajan vaimo- romaanin Clarea. Ives itse on varsin tavallinen tallaaja. Hän on katolilainen ja tämä seikka saa yllättävän paljon tilaa. Joskaan pohdinnat eivät missään vaiheessa pääse kovinkaan syvälliselle tasolle: Ives muun muassa pohtii, olisiko Jeesus tirkistellyt naista, jos siihen olisi tarjoutunut sattumalta mahdollisuus.

Vanhan herran joulu on ihan kelvollinen kirja, joka välillä pitkästytti ja toisaalta välillä myös ilahdutti. Alusta loppuun kirjassa oli jotenkin toiveikas ja lämmin henki, josta pidin. Mielestäni Vanhan herran joulu ei ollut erityisesti synkkä, joten se sopi hyvin joulunajan lukemistoon ja varmasti niillekin, jotka herkistyvät helposti.