1.
Ursula Le Quin:
Kahdesti haarautuva puu
2. Adam Silvera: More
Happy Than Not
3. Leena Krohn:
Tainaron
4. Ernst Cline: Ready
Player One
5. Maija Haavisto:
Adeno
6. Rainbow Rowell:
Attachments
7.
Jeffrey Eugenides:
Virgin Suicides – Kauniina kuolleet
8.
Lionel Shriver:
Poikani Kevin
9.
Charlie Jane
Anders: All the Birds in the Sky
10. L. M. Montgomery:
Perinnönjakajat
11.
Mihail
Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
12. V. E. Schwab: Magian syvempi sävy
13. Aki Ollikainen: Musta satu
14. Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
15. Joe Abercrombie: Ase itse
16. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
17. Claire Machintosh: Anna minun olla
18. Meg Jay: The
Defining Decade: Why Your Twenties Matter-And How to Make the Most of Them Now
19. Siiri Enoranta: Josir Jalatvan eriskummallinen elämä
20. Liisa Karvinen: Riisiä tiskin alta
21. Rainbow Rowell: Wayward son
22. Alain Claude Sulzer: Kaikki hajoaa
23. Scott Lynch: Locke
Lamoran valheet
24. Thomas Harris:
Punainen lohikäärme
luettuja: 24, omasta hyllystä:
10
Vuosi 2019 oli hyvä kirjavuosi.
Alkuvuodesta luin paljon ja haaveilin jopa Helmet- lukuhaasteen täyttämisestä.
Perinteisesti hyvä lukuputki kuitenkin katkesi kesän saavuttua. Jostain syystä luen
aina vähemmän kesällä kuin muina vuodenaikoina. Ehkä olen kesäisin enemmän
ulkona? Tai sitten vuodenajassa on jotain hassulla tavalla passivoivaa, kun aikataulut
ovat yleensä väljät. Vaan mitäpä siitä määrästä, laatu ratkaisee. Erityisen
iloinen olen siitä, että tulin viimein lukeneeksi Bulkakovin Saatana saapuu Moskovaan.
Muistan jo lapsena, kuinka tuon romaanin nimi kiehtoi minua ja teos roikkuikin
ikuisuuden lukulistalle. Ilokseni sain huomata, että se lukukokemus hyvin hauska
ja viihdyttävä ja teos saavutti heti aseman yhtenä lempikirjoistani.
Huomaan kuluneena vuonna
lukeneeni erityisen paljon scifiä ja fantasiaa - ihmekkös siis, jos kirjavuosi on tuntunut
antoisalta. Vuoden odotetuin kirja oli ehdottomasti Rowellin Wayward son,
jota nyt muistellessa jättikin vähän valjun jälkimaun. Fangirl ja Carry
on olivat toisaalta niin hyviä, ettei niiden tekemään vaikutusta ihan heti
ylitetä. Luin Siiri Enorannan tuotannon ehkäpä toistaiseksi parhaan teoksen Josir
Jalatvan eriskummallisen elämän, jossa minulla kesti päästä alkuun, mutta jota
en olisi halunnut lopettaa. Loppuvuodesta luettu Locke Lamoran valheet olikin
mainio teos, enkä ollenkaan ymmärrä, miksi se jäi aikoinaan minulta pari kertaa
kesken. Kiitänkin nyt itseäni siitä, että olen tahattomasti säästänyt joitain moderneja
fantasiaklassikkoja tulevaisuuden varalle.
Muita hyviä
lukukokemuksia olivat Aki Ollikaisen Musta satu ja Kazuo Ishiguron
Pitkän päivän ilta. Lionel Shriverin Poikani Kevin on jäänyt
mieleen ristiriitaisena kirjana. Se oli mielenkiintoinen epäluotettavine
kertojineen, mutta odotin ehkä jotain psykologisesti uskottavaa tarinaa
joukkomurhaajaksi kehittymisestä.
Muutamia pettymyksiäkin kirjavuoteen
mahtui. Adam Silveran More Happy than Not oli hyvin omituinen teos. Juoneen
oli lainattu elokuvaa Tahraton mieli ja lopputulos oli uskomattoman lohduton.
En suosittele kenellekään. Tuntuu myös pahalta sanoa, että Pasi Ilmari Jääskeläisen
Harjukaupungin salakäytävät tuotti pettymyksen, sillä Lumikko ja yhdeksän
muuta on erinomainen ja nautin myös romaanista Sielut kulkevat sateessa.
Maija Haaviston Adeno jätti kylmäksi lupaavasta alkuasetelmasta
huolimatta ja Virgin Suicides mystifioi liiaksi tyttöyttä, vaikka se kai
sen romaanin idea onkin.
Tilastojeni perusteella vuoden
lukusaalis on yleensä kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen kirjan luokkaa. Täten asetin
Goodreadsin lukutavoitteenkin maltillisesti kahteenkymmeneenviiteen. Helmet-
lukuhaaste ei innosta aiempien vuosien tapaan, sillä olen jo luopunut
ajatuksesta, että saisin sitä koskaan valmiiksi. Jotain tavoitteita tulee aina toki
olla, joten sellainen voisi olla Susanna Clarken Jonathan Strangen &
herra Norrelin lukeminen viimein kokonaan. Kirja on kärsinyt samasta
ongelmasta kuin Locke Lamora: se on kököttänyt hyllyssäni vuosia, sen
pitäisi olla hyvä ja se on aloitettu pariin kertaan. Itse asiassa olen pitänytkin
kirjasta, mutta se on aina jäänyt jonkun muun lukemiston jalkoihin. Nyt kun
olen muuttanut lukutapojani radikaalisi niin, että luen lähes aina vain yhtä
kirjaa kerrallaan, voisi olla paremmat mahdollisuudet käydä kyseiseen teoksen
kimppuun. Clarkelta ilmestyy syksyllä uusi romaani, joten olisi hauska lukea
tämä aiempi ennen sitä. Toinen tavoite voisi olla lukea vuoden aikana muutama
japanilainen romaani. Vuosi 2020 tulee olemaan graduntäyteinen – tai ainakin kevätkausi
– joten vastapainoksi tarvitaan hyviä romaaneja ja muutakin viihdykettä.