lauantai 30. tammikuuta 2021

Summa summarum V

 1. Robert Kirkman: The Walking Dead #1
2. Jo Nesbø: Punarinta (u)
3. Clementine Ford: Fight Like A Girl
4.
Jo Nesbø: Suruton (u)
5. Maja Lunde: Mehiläisten historia
6. Joe Abercrombie: Ennen hirttämistä
7. Saara Turunen: Sivuhenkilö
8. Margaret Atwood: Orjattaresi
9. J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa
10.
Truman Capote: Aamiainen Tiffanyllä
11. Robert Kirkman: The Walking Dead #2
12. Susanne Clarke: Jonathan Strange & herra Norrell
13.
Joe Abercrombie: Kuninkaiden viimeinen keino
14. P. D. James: Oikeus on sokea
15. J. K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari (u)
16. J. K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta (u)
17. J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi (u)
18. J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset (u)

19. Karl Ove Knausgård: Taisteluni #1
20. Astrid Lindgren: Veljeni, leijonamieli
21. Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
22. Sally Green: Savuvarkaat
23. Alan Moore: V niin kuin verikosto
24. Kim Fay: Kadonneiden muistojen kartta
25. Agatha Christie: Kuolema Niilillä
26. Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt
27. Albert Camus: Rutto
28. J.R.R. Tolkien: Kirjeitä joulupukilta

Yhteensä: 28
Omasta hyllystä: 12

 

Alkaa uhkaavasti näyttää siltä, että blogi päivittyy noin kerran vuodessa. Olen ollut aikeissa kirjoittaa useammastakin kirjasta, mutta jostain syystä en ole tehnyt sitä. Sen sijaan olen viime vuonna kirjoittanut jotain ihan muuta – sain gradun valmiiksi toukokuussa ja valmistuin heinäkuussa! Valmistuminen lämmittää mieltä edelleen ja tuntuu hyvältä, kun saa jotain joskus valmiiksikin.

Vuonna 2020 hakeuduin useaan otteeseen vanhojen suosikkieni pariin. Jo Nesbøn Punarinnan ja Suruttoman luin toiseen kertaan ja pidin molemmista edelleen. Nesbøn tapa rakentaa mysteeriä on toki hieman kaavamainen, mutta kirjailija osaa asiansa ja hänen dekkarinsa ovat viihdyttävää luettavaa. Harry Potterit luin kesällä uudestaan ties kuinka monetta kertaa ja nautin joka hetkestä. Tai itse asiassa aloitin Liekehtivästä pikarista, koska halusin lukea heti vähän pitemmän teoksen. Potterit kestävät häkellyttävän hyvin aikaa ja useita lukukertoja. Niiden lukeminen on kuin kääriytyisi lämpimään vilttiin.

Saara Turusen Sivuhenkilö herätti paljon ristiriitaisia tunteita. Olen luonnostellut jotain tekstiäkin kirjasta, mutta tuntui vaikealta pukea sanoiksi niitä tunteita, joita koin. Ehkä tiivistetysti voisi sanoa, että Sivuhenkilö ärsytti älyttömästi siksi, että sen kertoja edusti kovin monia niitä piirteitä, joista itsessäni en pidä. Teos sai aikaan kiusallista itsereflektiota! Ei huono saavutus kirjailijalta.

Susanne Clarken Jonathan Strange & herra Norrell odotti kirjahyllyssä luetuksi tulemista ehkä kymmenisen vuotta. Olin aloittanut kirjaa parikin kertaa, mutta en päässyt alkua pidemmälle, koska samalla oli joku toinen kirja kesken. Minulle jäi kuitenkin vahva tunne, että pitäisin kirjasta paljon, jos vain annan sille aikaa. Jonathan Strange & herra Norrell osoittautui lopulta erinomaiseksi romaaniksi, jonka lukemista nautin suunnattomasti. Oli hauskaa huomata, miten romaanin edetessä palaset loksahtelivat paikalleen saumattomasti ja ei-ennalta-arvattavasti.

Karl Ove Knausgårdin Taisteluni ei sen sijaan oli pienoinen pettymys, vaikka tähän ikään mennessä olisi varmaan jo pitänyt oppia, ettei ”kirjasensaatiolta” pidä odottaa liikoja. Taisteluni oli pääasiassa melko puisevaa jaarittelua, mutta sanottakoon, että loppupuoliskolla koittava siivoustalkookuvaus oli katharsistinen kokemus.

Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt on ollut syksyn kirjatapauksia. Onneksi sain teoksen ystävältäni lainaan, sillä sen varausjono oli ja on aivan tolkuton. Korkeintaan vähän väsynyt oli myös itsereflektioon pakottava teos, mutta Sivuhenkilöä miellyttävällä tavalla, ja olen mielessäni palannut siinä esitettyihin asioihin monta kertaa. Uskoisin, että Kolun kirja on antoisin nimenomaan niille, jotka kamppailevat perfektionismin ja suorituskeskeisyyden kanssa.

Kirjavuosi päättyi Tolkienin Kirjeitä Joulupukilta kokoelmaan. Harvemmin tulee luettua tällaisia sesonkikirjoja. Kirjeitä Joulupukille oli kiva ja sympaattinen, Tolkienin kekseliäisyys jaksaa aina ihmetyttää.

2 kommenttia:

  1. Oletpa lukenut palon hyviä kirjoja! Itsekin luin Orjattaresi viime vuonna, teki kyllä ison vaikutuksen. Paljon onnea valmistumisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kirjavuosi 2020 oli hyvä! En ihmettele, että Orjattaresi on klassikko, se on kiinnostava dystopia. Jäi erityisesti mieleen ajatus siitä, että voi olla joko vapaus johonkin tai vapaus jostakin, ja Gileadin totalitarismia perusteltiin viimeisellä.

      Kiitos! ^^

      Poista