Robert Louis Stevensonin
Aarresaaressa on kaikki mahdollinen klassiseksi muodostuneeseen
merirosvokuvastoon kuuluva romminjuonnista puhuvan papukaijaan. En todella
tiedä, mistä nämä kaikki merirosvoihin liittyneet elementit ovat alkujaan peräisin.
Aarresaari sattuu olemaan ainoa merirosvoista kertova kirja, jonka olen
lukenut. Merirosvot-hakusanan käyttäminen tuottaa kirjaston aineistohaussa tulokseksi
pääasiassa lapsille suunnattua kirjallisuutta. Voisin kuvitella, että muissakin
ikäluokissa tällaiselle viihteelle voisi olla kysyntää vai menikö niiden aika
jo?
Merenkulku, tutkimusmatkailu
ja haaksirikkoutumiset ovat kuitenkin kirjallisuuden kestoaiheita. Purjelaivan
tai yksinäisen saaren eristäytyneisyys tarjoavat kutkuttavia lähtökohtia niin yksilön
selviytymistarinaan, ryhmän toiminnan tarkasteluun ja vieraiden, yliluonnollistenkin,
asioiden kuvaamiseen. Merimatkat kun eivät tapaa sujua, kuten niiden odotetaan
sujuvan.
Aarresaari on varsin
viihdyttävä ja mukaansatempaava seikkailu. Siinä on paljon erilaisia kuvauksia
ja tapahtumia melko lyhyeksi kirjaksi, mutta se ei silti ole hätäinen tai
kiireinen. Kirja alkaa koleissa tunnelmissa pienestä majatalon saatua mystisen vanhan merirosvon vieraakseen. Alun tunnelma on melko pahaenteinen ja lyhyen toiveikkaamman ja onnellisen vaiheen jälkeen alkaa toisenlainen jännitys miehistön juonittelun seurauksena. Erityisesti nautinkin
lukea miehistön selviytymisestä kapinallisten ylivoiman edessä.
Stevensonista puhuttaessa
en malta olla vertaamatta häntä toiseen 1800-luvulla vaikuttaneeseen
seikkailujen kirjoittajaan, nimittäin Jules Verneen. Verneltä lukemieni teosten
Maailman ympäri 80 päivässä ja Sukelluslaivalla maapallon ympäri perustella
mieluisammaksi osoittautuu Stevenson. En voi kieltää etteikö Verne olisi ollut
hyvin innovatiivinen kirjailija kuvatessaan vaikkapa kapteeni Nemon
sukellusalusta Nautilusta. Kääntöpuolena on se, että nykylukija tietää
Nautiluksen ominaisuuksien olevan mahdottomia, mikä tekee tarkan kuvailun
(ainakin omasta mielestäni) hieman pitkästyttäväksi. Suurimpana ongelmakohtana
Vernellä pidän silti hänen hahmogalleriaansa, joka on jopa huvittavan
stereotyyppinen. Ei sillä etteikö Stevensonkin harrastaisi samaa, joskaan ei
missään määrin samassa mittakaavassa kuin Verne vaikkapa Phileas Foggin
hahmossa.
Stevensonin kapteeni
Smollet sekä tohtori Livesey ovat hyvin herrasmiesmäisiä brittejä, joissa ei
ole moitteen sijaa. Merirosvot nousevatkin heitä kiinnostavimmiksi. John
Silver on ehdottomasti Aarresaaren maukkain hahmo. Hän on opportunisti, joka
selviää tilanteesta kuin tilanteesta puhelahjojensa ansiosta. Hänessä on aivan
erityistä karismaa verrattuna vaikkapa kirjan umpihyveellisiin kapteeni Smolletiin ja Liveseyhin. Silver on neuvokas ja ovela, kuten
myös kirjan päähenkilö sekä kertoja Jim Hawkins. Hawkinsin ikää ei kerrota,
mutta oletan hänen olevan noin 13-vuotias tai nuorempikin. Useammassakin kuvauksessa Aarresaarta pidetään Hawkinsin kasvutarinana, mutta minun nähdäkseni hänen hahmossaan ei tapahtu tarinassa muutosta.
Olin hiljattain eräällä luennolla, jolla muun muassa Aarresaarta käsiteltiin. Tämä kurssi saikin minun lopullisesti lukemaan kyseisen teoksen. Minulle selvisi, että Björn Larsson-niminen kirjalija on tehnyt kertomuksen Long John Silver, joka on Silverin näkökulma tarinaan. Fan-fictionia siis, varsin hauskasta lähtökohdasta. Samalla esille tuli kiinnostavanoloinen tutkimus saarista kirjallisuudessa, Yrjö Hirnin Valtameren saari.
Ostin juuri tuon Yrjö Hirnin Valtameren saaren kirjaston poistomyynnistä. Odottelen innolla että on aikaa tarttua siihen, sillä sekä Robinson Crusoe, että Aarresaari kuuluvat lapsuuteni suosikkikirjoihin. Kuuntelin niitä Lars Svedbergin lukemina kasettikirjoina :)
VastaaPoistaOh, sepäs olikin mukava poistokirjalöytö! Katsoin tuota Hirnin kirjaa Helmetistä, joka löysi niitä vain yhden kappaleen. Nettiantikvariaateista kyllä löytyy useampiakin, joten kirja ei ole ihan unohtunut. Svedberg on kyllä varmasti elementissään lukiessaan sokean kerjäläisen ilmaantumisesta ja muista vastaavista tapahtumista. :)
PoistaOlen useamman kerran yrirtänyt lukea tätä pääsemättä alkua pidemmälle, mutta juurinkin tuona Svedbergin äänikirjana kuuntelin kirjan ainakin melkein loppuun. Sitten taisi tulla jokin tekninen ongelma, joka esti loppuun asti kuuntelemisen. Ehkä pitäisi yrittää vielä kerran.
VastaaPoistaOi ei, harmillista, varsinkin jos olit päässyt jo loppupuolelle tarinaa. :( Jotkin kirjat saattaa kyllä joutua aloittamaan useamman kerran. Mulle käy itseasiassa aika usein niin, kun joku sillä hetkellä jännempi kirja vie mukanaan.
VastaaPoista