torstai 29. maaliskuuta 2018

Risto Vahanen, Seppo Fränti: Jolo, 140 päivää panttivankeina viidakossa




Uutiskuvat parrakkaista miehistä resuisessa viidakkomajassa jäivät aikoinaan vahvasti mieleen. Muistelin Jolon saaren panttivankitapausta kesällä ja kas, kirpparireissulta bongasin Fräntin ja Vahasen kirjoittaman muistelmateoksen kyseisestä tapahtumasta.

Kirja olikin mielenkiintoinen. Erityisesti huomioni kiinnitti se, etteivät panttivangit lopulta tutustuneet toisiinsa kovinkaan läheisesti ja se, että heidän välillään oli paljonkin skismoja. Ehkä olen katsonut liikaa Hollywood-elokuvia, kun kuvittelin panttivankitilanteen luovan ihmisistä yhteen hiileen puhaltavan tiimin. Kaikki panttivangit eivät vapauduttuaan palanneet edelliseen elämäänsä: Seppo Fränti jäi lopulta sairaseläkkeelle ja ranskalainen Stéphane Loisy erakoitui. Länsimaisista turisteista saatavat lunnaat ovat huikean hyvä bisnes, enkä yhtään ihmettele, että Jolon saaren kaltaisessa periferiassa tällainen tulonhankinta houkuttaa. Kuten Vahanen kuvailee, viidakossa aika on loppumaton luonnonvara ja 4,5 kuukauden panttivankidraamalla on sieppaajille Filippiinien elintasoon nähden melkoinen tuotto. 

Fräntin ja Vahasen ”matkakertomus” on varsin suorasukainen käsitellessään matoja, vatsavaivoja ja turhautumista niin muihin panttivankeihin kuin vangitsijoihinkin. Tämä kirja lienee ainoa matka, jonka aion koskaan tuohon maailmankolkkaan tehdä, vaikka sukeltelu Sipadanin paratiisisaarella Jacques Cousteaun jalanjäljissä kuulostaankin upealta. Sipadan kuuluu Maleasiaan, joka ei itsessään ole erityisen vaarallinen matkailukohde, mutta on turhan lähellä Filippiineille kuuluvaa Sulun saaristoa, jonne matkustamista Ulkoministeriö kehottaa välttämään.

Loppulausahdus ”Mitään todellista ei ole saatu aikaan -kaikki jää ennalleen!” oli puhutteleva. Käytännössä kaikella kärsimyksellä ja verenvuodatuksella ei saatu aikaan mitään parannusta köyhille Etelä-Filippiinien asukkaille ja muutosta niihin olosuhteisiin, jotka vielä tänäänkin johtavat turistien sieppauksiin ja muuhun rikollisuuteen.

Kirjallinen maailmanympärimatka


Lisäsin oikeaan sivupalkkiin tänä vuonna kaksi sivua: toinen on omistettu Helmet-lukuhaasteelle ja toinen tälle uljaalle maailmankirjallisuuden lukuprojektille. Monissa blogeissa on ollut samanlaisia oman lukemisen maailmankartan laajentamiseen tähtääviä haasteita, esimerksi niin, että luetaan kirja jokaisesta maasta. Innostuin aiheesta itsekin, varsinkin siksi, että kirjoja tulee valittua kovin helposti lähinnä angloamerikkalaisilta kirjailijoilta.

Vaikea osuus on sen määrittely, mitkä kirjat luen mukaan haasteeseen. Ajattelin lähteä sellaisesta rajauksesta, että kirjailijan kotimaa ja kirjan tapahtumapaikka olisivat samat. Saa nähdä, milloin kirjojen löytäminen näillä ehdoilla ja osaamillani kielillä muuttuu vaikeaksi! Alla tämänhetkinen, vielä varsin vaatimaton tilanteeni.

AASIA
Japani
Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja

EUROOPPA
Ranska

Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies