Orwellin Vuonna 1984 on
varsinainen klassikoiden klassikko. Tämä on niitä kirjoja, jotka minun on pitänyt lukea jo vuosia, mutta en ole jostain syystä saanut aikaiseksi. Kirjan lähtökohdat
lienevät tuttuja niillekin, jotka teosta eivät ole lukeneet. Tulevaisuuden totalitaristisessa
valtiossa elävä Winston Smith työskentelee Puolueelle, kuten kaikki muutkin
proletariaattia lukuun ottamatta. Hänen työkuvaansa kuuluu historian
uudelleenkirjoittaminen ylhäältä tulevien ohjeiden mukaan: näin Puolue on aina
erehtymätön ja ihmisten ymmärrys historiasta katoaa.
Vuonna 1984 on nokkeluudellaan
viihdyttävä, kauheudessaan vaikuttava. Teoksen maailma on lohduton, sillä
tarkkailu on viety äärimmäisen syvälle eikä pakopaikkaa ole. Orwellia on
inspiroinut Neuvostoliitto, mutta omat ajatukset vaelsivat väistämättä
Pohjois-Koreaan, joka on nykyään varmasti lähimpänä kirjan kauhukuvaelmaa. Kun
Pohjois-Korean puoluekokouksesta näytettiin uutiskuvaa, ”kahden minuutin viha”
tuli välittömästi mieleen. Tosin sillä erotuksella, että pohjoiskorealaiset
huusivat riemusta.
Kirjassa esitetty
uuskieli oli kiehtova.
”Mitä kumman virkaa on sellaisilla sanoilla, jotka eivät merkitse mitään muuta kuin toisen sanan vastakohtaa? Sanahan sisältää itsessään oman vastakohtansa. Ajatellaanpa nyt esimerkiksi sellaista sanaa kuin ’hyvä’. Jos meillä on siis ’hyvä’, mihin tarvitsisimme ’huono’-sanaa? ’Epähyvä’ on aivan yhtä käytännöllinen….”
Uuskielen tarkoitus on
kaventaa ihmisten sanavarastoa, jotta ajatusrikokset muuttuisivat
mahdottomiksi. Puolue olettaa, että jos vapaa-sanan tarkoitusta rajoitetaan, he
eivät osaa ajatella vapautta. Olen usein pohtinutkin sitä, miten esimerkiksi
ihmisyhteisön ulkopuolella kasvaneet ns. susilapset hahmottavat maailman, sillä
heillä ei ole käytössään mitään abstrakteja käsitteitä. Villilasten on ollut
erittäin vaikeaa, jopa mahdotonta, omaksua kieltä enää kriittisen vaiheen
ylitettyään. Vaikuttaisiko siis sanojen poisto kielestä sitä, etteivät ihmiset
enää kaipaisi vapautta? Epäilen, sillä kirjan maailmassa kaikki kuitenkin
elävät ihmisten parissa ja ihmiset ovat erittäin innovatiivisia kehittämään
uusia sanoja.
Kirjan klassikkoasema on
hyvin perusteltu ja aihe vieläkin ajankohtainen. Kuinkahan paljon Orwellia
kauhistuttaisi tämän päivän maailma, jossa ihmisten liikkeistä kertyy koko ajan
valtavat määrät tietoa niin valtiolle kuin yksityisille yrityksillekin. Minua
ainakin välillä kauhistuttaa.
