Summa summarum IV

1.     Ursula Le Quin: Kahdesti haarautuva puu

2.     Adam Silvera: More Happy Than Not

3.     Leena Krohn: Tainaron

4.     Ernst Cline: Ready Player One

5.     Maija Haavisto: Adeno

6.     Rainbow Rowell: Attachments

7.     Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides – Kauniina kuolleet

8.     Lionel Shriver: Poikani Kevin

9.     Charlie Jane Anders: All the Birds in the Sky

10.  L. M. Montgomery: Perinnönjakajat

11.   Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan

12.  V. E. Schwab: Magian syvempi sävy

13.  Aki Ollikainen: Musta satu

14.  Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

15.  Joe Abercrombie: Ase itse

16.  Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

17.  Claire Machintosh: Anna minun olla

18.  Meg Jay: The Defining Decade: Why Your Twenties Matter-And How to Make the Most of Them Now

19.  Siiri Enoranta: Josir Jalatvan eriskummallinen elämä

20.  Liisa Karvinen: Riisiä tiskin alta

21.  Rainbow Rowell: Wayward son

22.  Alain Claude Sulzer: Kaikki hajoaa

23.  Scott Lynch: Locke Lamoran valheet

24.  Thomas Harris: Punainen lohikäärme

luettuja: 24, omasta hyllystä: 10

Vuosi 2019 oli hyvä kirjavuosi. Alkuvuodesta luin paljon ja haaveilin jopa Helmet- lukuhaasteen täyttämisestä. Perinteisesti hyvä lukuputki kuitenkin katkesi kesän saavuttua. Jostain syystä luen aina vähemmän kesällä kuin muina vuodenaikoina. Ehkä olen kesäisin enemmän ulkona? Tai sitten vuodenajassa on jotain hassulla tavalla passivoivaa, kun aikataulut ovat yleensä väljät. Vaan mitäpä siitä määrästä, laatu ratkaisee. Erityisen iloinen olen siitä, että tulin viimein lukeneeksi Bulkakovin Saatana saapuu Moskovaan. Muistan jo lapsena, kuinka tuon romaanin nimi kiehtoi minua ja teos roikkuikin ikuisuuden lukulistalle. Ilokseni sain huomata, että se lukukokemus hyvin hauska ja viihdyttävä ja teos saavutti heti aseman yhtenä lempikirjoistani.

Huomaan kuluneena vuonna lukeneeni erityisen paljon scifiä ja fantasiaa  - ihmekkös siis, jos kirjavuosi on tuntunut antoisalta. Vuoden odotetuin kirja oli ehdottomasti Rowellin Wayward son, jota nyt muistellessa jättikin vähän valjun jälkimaun. Fangirl ja Carry on olivat toisaalta niin hyviä, ettei niiden tekemään vaikutusta ihan heti ylitetä. Luin Siiri Enorannan tuotannon ehkäpä toistaiseksi parhaan teoksen Josir Jalatvan eriskummallisen elämän, jossa minulla kesti päästä alkuun, mutta jota en olisi halunnut lopettaa. Loppuvuodesta luettu Locke Lamoran valheet olikin mainio teos, enkä ollenkaan ymmärrä, miksi se jäi aikoinaan minulta pari kertaa kesken. Kiitänkin nyt itseäni siitä, että olen tahattomasti säästänyt joitain moderneja fantasiaklassikkoja tulevaisuuden varalle.

Muita hyviä lukukokemuksia olivat Aki Ollikaisen Musta satu ja Kazuo Ishiguron Pitkän päivän ilta. Lionel Shriverin Poikani Kevin on jäänyt mieleen ristiriitaisena kirjana. Se oli mielenkiintoinen epäluotettavine kertojineen, mutta odotin ehkä jotain psykologisesti uskottavaa tarinaa joukkomurhaajaksi kehittymisestä. 

Muutamia pettymyksiäkin kirjavuoteen mahtui. Adam Silveran More Happy than Not oli hyvin omituinen teos. Juoneen oli lainattu elokuvaa Tahraton mieli ja lopputulos oli uskomattoman lohduton. En suosittele kenellekään. Tuntuu myös pahalta sanoa, että Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät tuotti pettymyksen, sillä Lumikko ja yhdeksän muuta on erinomainen ja nautin myös romaanista Sielut kulkevat sateessa. Maija Haaviston Adeno jätti kylmäksi lupaavasta alkuasetelmasta huolimatta ja Virgin Suicides mystifioi liiaksi tyttöyttä, vaikka se kai sen romaanin idea onkin.

Tilastojeni perusteella vuoden lukusaalis on yleensä kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen kirjan luokkaa. Täten asetin Goodreadsin lukutavoitteenkin maltillisesti kahteenkymmeneenviiteen. Helmet- lukuhaaste ei innosta aiempien vuosien tapaan, sillä olen jo luopunut ajatuksesta, että saisin sitä koskaan valmiiksi. Jotain tavoitteita tulee aina toki olla, joten sellainen voisi olla Susanna Clarken Jonathan Strangen & herra Norrelin lukeminen viimein kokonaan. Kirja on kärsinyt samasta ongelmasta kuin Locke Lamora: se on kököttänyt hyllyssäni vuosia, sen pitäisi olla hyvä ja se on aloitettu pariin kertaan. Itse asiassa olen pitänytkin kirjasta, mutta se on aina jäänyt jonkun muun lukemiston jalkoihin. Nyt kun olen muuttanut lukutapojani radikaalisi niin, että luen lähes aina vain yhtä kirjaa kerrallaan, voisi olla paremmat mahdollisuudet käydä kyseiseen teoksen kimppuun. Clarkelta ilmestyy syksyllä uusi romaani, joten olisi hauska lukea tämä aiempi ennen sitä. Toinen tavoite voisi olla lukea vuoden aikana muutama japanilainen romaani. Vuosi 2020 tulee olemaan graduntäyteinen – tai ainakin kevätkausi – joten vastapainoksi tarvitaan hyviä romaaneja ja muutakin viihdykettä.

Summa summarum III

 Perinteiden ylläpito on tärkeää, siispä tässä pieni katsaus vuoden 2018 kirjamaailmaan.

1. Oscar Hijuelos: Vanhan herran joulu
2. Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies
3. Eli Easton: How to Howl at the Moon
4. Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
5. Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja
6. Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta
7. Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
8. Risto Vahanen, Seppo Fränti: Jolo – 140 päivää panttivankina viidakossa
9. Philip K. Dick: Anna kyynelten tulla, pyysi poliisi
10. Stephen King: Tervetuloa Joylandiin
11. Merete Mazzarella: Marraskuu
12. Ulla Donner: Spleenish
13. Stephen King: Kauhun vuodenajat II
14. Julian Barnes: Puhumalla paras
15. Jari Salminen: Koulun pirulliset dilemmat
16. Chinua Achebe: Kaikki hajoaa
17. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa
18. Alice Kuipers: Tervesin äiti
19. Arthur C. Clarke: Avaruusseikkailu 2001
20. Neil Gaiman: Hämähäkkijumala
21. Philip K. Dick: Do Androids Dream of Electric Sheep?

luetut: 21, omasta hyllystä: 4

Edellisvuonna minulla taisi olla tavoitteena lukea mahdollisimman paljon kirjoja, jotka omistan. Saavutinkin tavoitteen varsin hyvin, ja puolet lukemistani kirjoista oli omasta hyllystä. Vuonna 2018 luin sen sijaan ennätysvähän omistamiani kirjoja: vain neljä kappaletta eli joka viidennen. Oikeastaan ei jaksa edes harmittaa, siellähän ovat hyllyssä odottamassa.

Voin myös rehellisesti todeta, että vuosi 2018 ei ollut minulle erityisen hyvä kirjavuosi, ehkä siksikin blogi on ollut varsin syvässä horroksessa. Ehkäpä omissa lukutavoissa olisi kehitettävää. Viime vuonna luin todella sirpaleisesti, jätin kirjoja kesken ja aloitin uusia tämän tästä. Keskeneräisiin teoksiin on ollut vaikea palata, kun ajatukset ovat niistä jo etääntyneet ja kenties siksi moni lukukokemus on jäänyt vaisuksi. Marraskuusta lähtien olen lukenut aina yhden kirjan kerrallaan loppuun, jotta mieleni ei vaeltelisi keskeneräisissä kirjoissa ja pystyisin paremmin keskittymään yhteen tarinaan kerralla.

Mikään ei kuitenkaan muuta sitä, että minun on ollut vaikea nauttia lukemisesta. Huvin sijaan huomaan lukevani usein vain siksi, että tekisin jotain järkevää sen sijaan, että roikkuisin tuntikausia netissä tekemässä jotain turhaa. Ratkaisu dilemmaan voisi joko olla se, että teen jotain muuta kuin luen, jos ei oikeasti huvita lukea (mitä?) tai valikoin luettavat kirjat entistä tarkemmin (toisaalta teen tätä mielestäni jo nyt). Jaksaa myös yhä kalvaa mieltä, että Dostojevskin Karamazovin veljekset, jonka parissa jumitin koko kesän, on edelleen kesken, eikä sen lukeminen tunnu yhtään sen houkuttelevammalta kuin aiemminkaan. 

Mietelmät viime vuodesta ovat siis varsin synkkiä. Toisaalta, jos haluaa ajatella positiivisesti (ja kuka ei halua), tästä on helppo parantaa.

Summa summarum II

Ja kas, tammikuu on jo täällä. Juuri kun olin tottunut elämään vuodessa 2017, siirrytäänkin hurjaa vauhtia seuraavaan vuoteen.  Itse asiassa joskus tuntuu että olen vieläkin henkisesti toissa vuodessa.

Olen jo pitkään yrittänyt vähän rajoittaa kirjojen hankkimista, mutta tänäkin vuonna tuli hyllyyn niin monta uutta asukkia, etten edes kehtaa laskea niitä. Tai mikä kauheampaa, en edes välttämättä muista kaikkia. Edistystä sentään on tapahtunut siinä, että olen huomattavasti aiempia vuosia tehokkaammin lukenut hankkimiani kirjoja. Kirjahylly vaatii silti edelleen perkaamista.

Listat ovat parhaita, joten tietenkin tässä postauksessa on sellainen. Saanen esitellä: vuonna 2017 lukemani kirjat. Lihavoidut ovat omia.

1. Juuli Niemi: Tuhat tytärtä

2. J.S. Meresmaa, Markus Harju (toim.): Koneita ja korsetteja

3. David Suchet: Hercule Poirot ja minä

4. Becky Albertalli: Simon vs. The Homo Sapiens Agenda

5. Dmitri Gluhovski: Metro 2033

6. John Tiffany: Harry Potter ja kirottu lapsi

7. Muriel Barbery: Siilin eleganssi

8. Leena Krohn: Valeikkuna

9. Umberto Eco: Edellisen päivän saari

10. Alan Lightman: Einsteinin unet
11. Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani
12. Siri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä
13. E.M. Forster: Hotelli Firenzessä

14. Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous

15. Virgina Woolf: Orlando

16. Patricia Hightsmith: Lahjakas herra Ripley

17. Juha Metso, Ville Haapaniemi, Kauko Röyhkä: Et kuitenkaan usko… Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä
18. Rainbow Rowell: Eleanor & Park
19. Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi
20. Monika Fagerholm: Lola ylösalaisin
21. Arhur Schnitler: Unikertomus

22. Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi
23. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

24. Volter Kilpi: Alastalon salissa

luettuja: 24

omasta hyllystä: 12

Vuonna 2017 luin huomattavan paljon hyviä kirjoja. Uusiksi suosikeikseni nousivat Rimmisen Pussikaljaromaani, Ursula le Guinin Pimeyden vasen käsi, Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta, Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä ja Dmitri Gluhovskin Metro 2033.  Nämä kaikki olivat kirjoja, joita en olisi malttanut laskea kädestäni. Muutkin vuoden aikana lukemani kirjat olivat pääosin oikein hyviä. Econ Edellisen päivän saari oli aika huikea kirja omalla tavallaan, mutta oli minulla kesken hieman liian kauan. Nyt tosin tekisi taas mieli tarttua Ruusun nimeen, joka on Sormusten herran ohella ehdottomasti lempikirjojani. Alastalon salista ei muodostunutkaan uutta lemppariani, sanoisin jopa pettyneeni hieman. Muutamat kirjat eivät ihan istuneet omaan lukumakuuni, mutta kokeilemattahan ei voi tietää. Tänä vuonna haluaisin ehtiä lukemaan ehdottomasti enemmän. Saa nähdä onnistuisiko ikuisuusprojektini ”parempaa ajankäyttöä” viimeinkin.

Vuonna 2017 osallistuin ensimmäistä kertaa NaNoWriMoon. Olin leikitellyt ajatuksella osallistumisesta jo pitkään. Sanamäärällä en voi kauheasti kehua, mutta kannatti kokeilla. Olen aina potenut jonkinlaista kirjoitushimoa, mutta samalla kokenut kirjoittamisen melko vaikeaksi. Erityisesti proosakirjoittaminen on ollut minulle vieras ja pelottava maailma, mutta eipä muidenkaan tekstien kirjoittaminen mitenkään helppoa ole. Tunsin jopa NaNo-tekstiä aloittaessani lievää kauhua, vaikka kukaan ei ollut näkemässä kirjoituksiani. Nyt kun aloitus on tehty, proosakirjoittamiselle saattaa tulla jatkoa. Minulla on mielessäni monia asioita, joista haluaisin kirjoittaa. Tätä blogiakin olisi hauskaa päivitellä jatkossa taas hieman säännöllisemmin. Mietin eräänä iltana sitäkin, voisinko perustaa toisen blogin muita kirjoitteluita varten. Tykkään kuitenkin siitä, että tässä on niin selkeä oma aiheensa.

Koska vuosi 2017 oli varsin raskas, yritän olla asettamatta hirvittävää määrää tavoitteita tälle vuodelle. Opiskeluita on pakko priorisoida ja vapaa-ajasta kilpailee monen monta asiaa. Kirjojen suhteen on tosin yksi varsin selkeä suunnitelma: yksi latinaksi, yksi saksaksi ja yksi italiaksi.