Stephanie Meyer: Houkutus

 Muistan miten joskus noin 15–16-vuotiaana silmäilin Stephanie Mayerin Houkutusta kirjakaupassa ja pohdiskelin sen ostamista. Päädyin kuitenkin jättämään kirjan kauppaan. Ei mennyt kauaa, kun Houkutus nousi puheenaiheeksi vähän joka puolella, niin hyvässä kuin pahassakin. Jos olisin tuolloin teini-ikäisenä tarttunut kirjaan, olisinkohan minäkin ihastunut siihen? En usko, joskaan en ehkä olisi huomioinut siinä samoja huonoja puolia kuin nyt aikuisena. Siirappisuus olisi voinut saada minut heittämään kirjan seinään, mutta tuskin olisin reagoinut yhtä herkästi kirjan esittämään parisuhteeseen ja naiskuvaan kuin nyt.

Houkutusta on analysointi jo niin paljon, etten ehkä osaa tuoda siihen mitään merkittävää uutta näkökulmaa. Vai pitäisikö ottaa haaste vastaan ja käsitellä kirjaa vaikka feministisenä teoksena?  Kyse on kuitenkin niin herkullisesta aiheesta, etten voi vastustaa kiusausta.

Houkutus ei ole erityisen tapahtumarikas, keskeistä siinä on ihmissuhteen kehitys ja dialogia on paljon. Tämä voisi olla positiivista, jos Meyerillä olisi ollut kunnianhimoa tehdä kirjan henkilöistä mielenkiintoisia ja dialogista sujuvaa. Nyt en voinut kuin huvittua takakannen tekstistä: ”…he kohtaavat kielessä, joka on rikasta, aistillista ja kaihoisaa” Ja kaikkea muuta.

Bella, ollakseen päähenkilö, on hyvin mitäänsanomaton.  Hän ei edes tunnu päähenkilöltä, enemmänkin välineeltä, jonka kautta tarkastellaan kirjan todellista sankaria -Edwardia. Edwardin jumalallinen ulkonäköä tuodaan esille siinä mittakaavassa, että se alkaa olla jo koomista. Kimaltavan ulkokuoren alla on kuitenkin varsin tyhjää. Vaikea uskoa, että yli sata vuotta elänyt vampyyri voisi olla tylsä ja teinimäinen, mutta niin se vain on. Komeuden lisäksi Edwardin tärkein ominaisuus on hänen aggressiivinen ”huolehtivaisuutensa”. Tästä pääsemmekin Houkutuksen häiritsevimpään osuuteen, eli Bellan ja Edwardin suhteeseen. 

Eräässä kirjan esittelytekstissä todettiin kyseessä olevan vanhanaikainen rakkaustarina nykyaikaan sijoitettuna. Ehkä tällä viitataan johonkin Romeo ja Julia-tyyliseen kuvioon, jossa rakastavaiset eivät voi saada toisiaan. Traagisia rakkaustarinoita on maailma pullollaan, eikä siinä mitään vikaa sinänsä olekaan. Kuvaus vain on huvittavan osuva, sillä Houkutuksessa esiintyvää asennemaailmaa vanhanaikaisempaa saa etsiä. Hienoista hämmennystä aiheutti jo alkuun se, miten Bella ottaa takaisin isänsä luo muutettuaan itsestään selvästi ruuanlaittajan roolin. No, Edwardilla tuskin olisi mitään sitä vastaan, että Bella viettää aikansa kotona hellan ääressä. Bella on nimittäin niin heiveröinen ja suojelemisen tarpeessa ettei hän voi Edwardin mielestä ajaa autoa, lähteä yksin Seattleen ja niin edelleen.

Koko suhteesta tulee mieleen ”ylistämällä alistaminen”: Edward haluaisi pitää Bellan kuin pikkulinnun häkissä. Ehkä jotkut näkevät tämän kaikelta elämältä suojelemisen sitten romanttisena (päätellen siitä miten suosittu Edward on) mutta itse koen sen vain vallankäyttönä. Tuntuu jotenkin karulta, että näin epäsuhta parisuhde esitetään Houkutuksessa positiivisena. Bella on itsestään epävarma ja hän on valmis vaikka kuolemaan, kunhan saa jatkaa dominoivan poikaystävänsä palvomista. 

Kuulemieni teorioiden mukaan Bellan värittömyyden ideana on, että lukija voisi kuvitella itsensä tämän rooliin Edwardin tyttöystäväksi. En sentään usko, että Houkuksen fanit oikeassa elämässä hakeutuisivat kirjassa ihannoituun suhteeseen. Toivoisin silti, että nuorille lukijoille suunnatut rakkaustarinat olisivat hieman toisenlaisia, esimerkiksi niin, että päähenkilö olisi sinut itsensä kanssa.

Houkutus oli kiinnostava kaiken sen saaman palautteen vuoksi. Kritiikki on helppo ymmärtää, kehuja hieman vaikeampaa. Onhan kirjassa tiettyä mukaansatempaavuutta ja kieli ainakin on selkeää, jos ei erityisen taidokasta. Olen valistanut itseäni sarjan seuraavien osien tapahtumista sen verran, että näe tarpeelliseksi lukea kyseisiä kirjoja. Käsittääkseni homma karkaa niissä lopullisesti käsistä, kun mukaan vedetään kolmiodraamaa ihmissuden kanssa, mafiavampyyrejä ja mutanttilapsi. Omalle euron maksaneelle pokkarille taidan olla jopa armollinen ja laittaa sen kiertoon, sen sijaan että antaisin sen koiranpennun pureskeltavaksi.

Loppuun pari paljonpuhuvaa otetta:

 ”Ja sitten kun yritin muuttaa lukujärjestystäni jotta voisin vältellä sinua, sinä ilmestyitkin paikalle – ja siinä ahtaassa ja lämpimässä pikku huoneessa sinun tuoksusi oli tehdä minut hulluksi. Olin ottaa sinut siinä paikassa”

”’Ja niin leijona rakastui lampaaseen…’ hän kuiskasi. Minun oli käännettävä pääni pois ja salattava ilmeeni, niin huumaavalta sana tuntui. ’Typerä lammas’, minä huokaisin. ’Ja sairas, masokistinen leijona’ Edward tuijotteli pitkän tovin metsän varjoihin ja minä mietin, mihin ajatukset olivat hänet kantaneet.”