maanantai 3. lokakuuta 2016

Sari Vuoristo: Säätiedotus merenkulkijoille

Sari Vuoriston novelleissa meri on arvaamaton. Joskus se välkehtii Suvisaaristossa sunnuntaipurjehtijoiden iloksi, toisinaan se on raivoava aaltojen metsä. Joskus meri on se, joka erottaa pienen tytön isästään, joskus se yhdistää selittämättömästi kaksi aikuista ihmistä. Grönlannissa meri on mustikansininen, espanjalaiseen uima-altaaseen vangittuna turkoosi. Kaikissa novelleissa meri on mielentila.

Sari Vuoriston Säätiedotus merenkulkijoille valittiin luettavaksi erääseen lukupiiriin minun ehdotuksestani. Olin itse napannut kirjan lukulistalleni pitkälti viehättävän nimen sekä meriaiheen vuoksi. Säätiedotus merenkulkijoille tarjosi itselleni nostalgisen paluun kaikkiin niihin (enemmäin tai vähemmän pakolla) veneessä vietettyihin kesiin. Se ei tosin vienyt minua sellaisiin seikkailuihin kuin toivoin ja odotin. Nyt merelle ei oikeastaan koskaan lähdetty vaan enemmänkin odoteltiin kotisatamassa.

Meri ja rakkaus ovat kirjallisuuden suosituimpia aiheita ja ne tarjoavat aivan valtavasti mahdollisuuksia. Omissa merenkäyntiin liittyvissä suosikkikirjoissani kyseessä on yleensä jokin matkakertomus ja/tai selviytyniskamppailu luonnon armoilla. Siksi olenkin hieman pettynyt siihen, että Vuoriston novelleissa meri jäi kovin pieneen rooliin ja ihmissuhteet olivat etualalla. Takakannen toteamus "kaikissa novelleissa meri on mielentila" olisi antanut tilaa luonnon väkevämmälle, ehkä vertauskuvalliselliselle, kuvaukselle. Rakkausaihe oli myös käsitelty mielestäni hieman yksipuolisesti, kun suurimmassa osassa novelleita rakkaus esitettiin jo hieman hiipuneena ja ihmiset hieman kyllästyneinä toisiinsa.

Säätiedotus merenkulkijoille menee katergoriaan "ihan kiva". Jotain vaisusta fiiliksestä ehkä kertoo se, että en ole lukemani perusteella edes varma, voinko nyt rastittaa Helmetin lukuhaasteesta kohdan "kirjassa on myrsky". Kokoelma ei ole erityisen pitkä, noin parisataa sivua ja novellit ovat varsin sopivan mittaisia. Säätiedotus merenkulkijoille ei sovi nopeaan lukemiseen, vaan sen kerronta pääsee arvoonsa enemmän hitaastasti edeten. Ankkuripaikka-novelli jäi mieleen dekkarimaisuudellaan ja muutamassa muussakin oli hyviä juttuja. Tyyni oli kiinnostava kuvaus ihmisten muuttumisesta. Muutamissa tarinoissa, esimerkiksi Helmi on meren työtä, oli meriaihe mielestäni jo melko päälleliimatun oloinen.

Lukupiirin yleinen tuomio kirjasta oli hyvin samanlainen kuin itsellänikin. Tosin, luin Vuoriston kokoelmasta muutaman hyvin positivisen arvion, joten rohkenen epäillä, että se puhuttelee joitakin ihmisiä enemmän kuin minua. Ehkäpä niitä, jotka muutenkin nauttivat arkirealismista ja ajatuksenomaisesta, hieman runollisesta tyylistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti