Katujen kasvatti Sonja O. lentää pienen korttelipihan asvalttisuppilosta avaraan valoon, kiitoratoinaan Sörkan kadut, treenisalit, kuppilat, harrastajakirjoittajapiirit, dorkalan pitkät puunatut käytävät, Leningradin öiset ulitsat ja sotaa edeltävän Viipurin iloinen huvielämä…
Anja Kauranen (nyk. Snellman) kirjoitti vuonna 1981 ilmestyneellä esikoisromaanillaan itsensä suuren yleisön tietoisuuteen. Sonja O. kävi täällä on muistutus siitä, että naisenkin on saatava etsiä, kokeilla, erehtyä, vaeltaa, luoda, rakastaa vapaasti. Vahvasti eroottinen ja älyllinen romaani on tutkielma lahjakkaan tytön kehittymisestä, miehen ja naisen välisistä suhteista, tabuista ja kaksinaismoraalista sekä sukupolvien välisestä kuilusta.
"Palkittu kohukirja" lukee erään Sonja O kävi täällä painoksen kannessa. Kyseessä on nimenomaan kohukirja, sekä hyvässä että pahassa. Sonja O kävi täällä on kirjoittajansa läpimurtoteos, joka erottuu massasta suorapuheisuudellaan. Kaurasen romaani ei tosiaan jättänyt minuakaan kylmäksi, ikävää vain, että sen herättämät tunteet eivät olleet kovinkaan positiivisia.
Lukukokemustani hallitsi valtavan paljon teoksen kieli. Muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta inhoan puhekieltä kirjallisuudessa ja se tekee lukemisesta lähinnä erittäin nihkeää. Teoksen päähenkilö Sonja kertoo tarinansa jonkinlaisella stadin slangilla ja välillä joukossa on hänen perheenjäsentensä eteläkarjanmurteisia monologeja. Tyyliä voisi kuvailla myös vimmaiseksi: virkkeet ja listat ovat pitkiä, aivan kuin kertoja yrittäisi sanoa mahdollisimman paljon ennen kuin happi loppuu.
Jos Kaurasen tarkoitus on ollut kirjoittaa provosoivasti, siinä hän on onnistunut. Kääntöpuolena sitten onkin, että raflaavuus tuntuu auttamattoman itsetarkoutuksellista eikä se oikein antanut minulle mitään. Inhosin syvästi Sonjan eri miehille keksimiä lempinimiä: Reijo Seilori, Kissamies ja niin edelleen. Nämä ovat tietysti henkilökohtaisia mieltymyksiä ja se, mikä minussa herättää lähinnä turhautumista, voi jotakuta toista viehättää ja inspiroida.
En myöskään erityisemmin lämmennyt itse tarinalle. Sonjan koko elämä on täynnä kaikenlaisia rankkoja tapahtumia, ja hänen onnettomuutensa on suoraa jatkumoa edelliseltä sukupolvelta. Sonja O kävi täällä menee siihen kliseiseen kasvutarinoiden muottiin, jossa oletetaan kovien kokemusten jotenkin tekevän ihmisestä kypsän. Olisin halunnut nähdä Sonjan enemmän oman elämänsä hallitsijana kuin päämäärättömänä ajelehtiana, joka ajautuu surkeasta ihmissuhteesta toiseen.
Palatakseni vielä lopuksi tähän kohukirja-aspektiin: arvostaisin, jos Kaurasella olisi teoksessaan muutakin annettavaan kuin se, että se on raju. Sonja O kävi täällä muistuttaa tässä mielessä Charlotte Rochen "tabuja rikkovaa" Kosteikkoja-romaania. Viimeksi mainittu jäi noin kolmasosan jälkeen kesken todetessani, että olin jo lukenut tarpeeksi monesta päähenkilön eritteisestä seksifantasiasta. Tosin, Kosteikkoja on Sonja O:hon verrattuna hyvin köykäinen kirja ilman mitään kielellistä kunnianhimoa. Yleisön reaktiot näiden kahden teoksen välillä ovat huomattavan erilaiset. Kosteikkoja ei varmasti jää Sonja O:n kaltaiseksi kulttikirjaksi eikä siitä kukaan tunnu löytävän mitään hyvää sanottavaa. Uskoisin Kaurasen aiheuttaman järkytyksen olleen enemmän positiivista kuin negatiivista. Jos hän on muuttanut käsityksiä siitä, mitä ja miten nainen voi kirjoittaa, on se jo jonkinlainen ansio.
Olen lukenut tasan yhden Kaurasen/Snellmanin ja siihen se taitaa jäädäkin :D Tämä kirjahan on "klassikko" ainakin äidinkielentunneilla, mutta joka tapauksessa kiinnostusarvo on kohdallani aika tavalla nolla. Kiitos mielenkiintoisesta tekstistä! :)
VastaaPoistaOlepa hyvä, hienoa jos tämä angstaus viihdytti! Muu Kaurasen tuotanto taitaakin olla vähän hillitympää kuin esikoisteos. Tuskin tulee luettua. Sonja O:lla on joo jonkinlainen klassikkoasema. Minusta se on vähän oman aikansa teos ja vähän vaikeaa nähdä sitä nykylukijalle mitenkään vallankumouksellisena lukukokemuksena.
Poista