Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja

Viehättävä japanilainen romaani kertoo entisestä matematiikan professorista, jonka muisti ulottuu vain 80 minuutin päähän, hänen talouttaan hoitavasta nuoresta naisesta ja naisen 10-vuotiaasta pojasta, Juuresta. Aluksi yhteiselämä tuntuu hankalalta ja toisten tavat vaikeilta hyväksyä, mutta yllättäen erikoinen kolmikko löytää yhteisen nimittäjän baseballista ja salaisuudet alkavat selvitä. Kuka on nainen professorin keräilykorttilaatikon pohjalta löytyneessä valokuvassa? Mikä kaikkia taloudenhoitajan elämän miehiä vaivaa? Voiko rakastaa ihmistä jota ei muista? Mistä numerot tulevat? Tämä koskettava ja inhimillinen tarina johdattaa lukijankin kiehtovasti numeroiden maailman ihmeiden äärelle. 

Professori ja taloudenhoitaja kertoo muistisairaasta matematiikan professorista, tämän taloudenhoitajasta ja taloudenhoitajan pojasta. Professori on auto-onnettomuuden seurauksena saanut vamman, joka rajoittaa hänen muistinsa 80 minuuttiin. Elämänsä helpottamiseksi hän liimailee takkiinsa muistilappuja. Ajatukset kääntyvät tietenkin heti Christopher Nolanin Memento-elokuvaan, jossa päähenkilö kärsii samankaltaisesta muistiongelmasta. Hänen selviytymisstrategiaansa kuuluvat tatuoinnit ja Polaroid-kuvat, mikä on varmasti jokseenkin käytännöllisempi ratkaisu kuin vaatteista roikkuvat paperilaput.

Jos joku suosittelisi minulle kirjaa ”hyvän mielen kirjana”, suhtautumiseni olisi todennäköisimmin skeptinen, ja pelkäisin kirjan olevan teennäinen ja siirappinen. Professori ja taloudenhoitaja kuitenkin sopii kategoriaan täyttämättä edellä mainittuja negatiivisista ominaisuuksia. Tunnelma kirjassa on kuin jonakin pysähtyneenä kesäpäivänä vuosien takaa, jotenkin nostalginen. 

Tuntuu kauhistuttavalta ajatella, että muisti toimisi vain kahdeksankymmenen minuutin jaksoissa. Elämähän suorastaan kiitäisi eteenpäin, kun käsitys ajankulusta katoaa. Yhtäkkiä huomaisi, että kymmeniä vuosia on valunut jonnekin. Toisaalta myös ikävät asiat unohtuvat, ja jokaisen 80 minuuttisen voi aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä. Professori on onnekseen viehättynyt matematiikasta, joka on ikuista ja muuttumatonta, ja jaksaa olla aiheesta loputtoman innoissaan. Hän onnistuu tartuttamaan innotuksensa myös taloudenhoitajaan, ja kenties ainakin osaan lukijoista.

Professorilla ja taloudenhoitajan pojalla, Juurella, on yhteisenä mielenkiinnon kohteena baseball. En ole itse sanottavammin kiinnostunut minkään urheilulajin seuraamisesta, mutta Ogawa onnistuu kirjoittamaan baseballottelusta niin, että se vaikuttaa jopa minusta kivalta ajanvietteeltä. Urheilutapahtuman kuvauksena siis huomattavasti hauskempi kuin Tokion olympialaisten avajaiset Juha Itkosen romaanissa Hetken hohtava valo. Ei ihme, että kyseinen kirja jäi minulta kesken.

Professori ja taloudenhoitaja on aika kevyt kirja olematta kuitenkaan tyhjän tai ohuen tuntuinen. Harmonisuus ja optimistisuus välittyivät hyvin, mutta elämänviisauksilta ja keittiöfilosofoinnilta onnellisesti vältyttiin. Tiivistettynä voisi sanoa, että lopullinen fiilis oli oikein hyvä.