keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Rainbow Rowell: Wayward son

The story is supposed to be over.

Simon Snow did everything he was supposed to do. He beat the villain. He won the war. He even fell in love. Now comes the good part, right? Now comes the happily ever after…  
So why can’t Simon Snow get off the couch? 

What he needs, according to his best friend, is a change of scenery. He just needs to see himself in a new light…

That’s how Simon and Penny and Baz end up in a vintage convertible, tearing across the American West.

They find trouble, of course. (Dragons, vampires, skunk-headed things with shotguns.) And they get lost. They get so lost, they start to wonder whether they ever knew where they were headed in the first place…  
 
Sainpahan Wayward sonin viimein käpäliini – yli kuukauden päivät sitä saikin odottaa saapuvaksi rapakon takaa. Ennakkotilauksen tein jo joskus kesällä. Viimeksi olen odottanut tällä tavalla viimeistä Harry Potteria ja siitäkin on jo vuosia. Tumblrissa spekulaatiot mahdollisesta Carry onin jatko-osasta alkoivat varmaan pian kirjan julkaisun jälkeen ja tottakai kaikki Rowellin twiitit haravoitiin tarkkaan läpi ihmisten tarttuessa innoissaan pienimpiinkin viittauksiin siitä, että Rowell kirjoittaisi Simonista ja Bazista lisää. Nyt kun kirja on ilmestynyt ja suuri osa fanikunnasta on sen lukenut, täyttyvät waywardson- tagit pettyneistä arvioista ja fandomin mieliala on maassa. Mitä ihmettä on tapahtunut?

Tämä Voxin arvio Wayward Sonista tiivistää hyvin myös omat ajatukseni kirjasta. Carry on on paljon velkaa fanfictionille, jonka vahvuus on sen keskittyminen hahmoihin ja näiden välisen vuorovaikutussuhteeseen. Tämä on fanfictiossa mahdollista siksi, että lukija tuntee jo entuudestaan teoksen maailman ja on jo kiintynyt sen hahmoihin, jolloin fanfiction juoni voi olla täysin alistettu palvelemaan hahmojen välisiä suhteita. Kuten Voxin kirjoittaja toteaa, Carry on on kyllä itsenäinen teos, mutta sen sidos esikuvaansa pottereihin on sen verran vankka, että se toimii ilman vahvaa juontakin. Wayward sonissa Rowell joutuu rakentamaan tarinan hieman tyhjän päälle.

Rowell ei oikein ole suurten eeppisten tarinoiden kirjoittaja, ja hänen aiemmissa romaaneissaan liikutan pääosin varsin arkisissa ja pienimuotoissa kuvioissa. Wayward sonissa tapahtui sivumääräänsä nähden aivan liian paljon ja yleisvaikutelma oli kiireinen. Simonin ja Bazin hahmoissa, tai heidän välisessä suhteessaan ei koko kirjan aikana tapahdu juuri muutosta. Koska ihmissuhteet olivat yksi Carry onin vahvuuksista, jättää Wayward son niiden osalta hieman laimean jälkimaun. Edellisen osan dynamiikkaa ei toki voi toistaa sellaisenaan uudelleen, mutta Wayward sonissa Simonin ja Bazin suhde on omituisessa kiusallisessa tyhjäkäynnissä. Agathan tarina jää vähän tyngäksi ja irralliseksi, sillä hänellä on lopulta liian vähän vuorovaikusta muiden hahmojen kanssa. Penelopen osuus oli ehkäpä onnistunein, sillä hän joutui oikeasti kohtaamaan päämäärätietoisen luonteensa huonot puolet ja hänen teoillaan on selkeästi emotionaalisia seurauksia. Pidin myös Bazin ja Penelopen ystävyydestä, sillä heillä on paljon yhteistä, vaikka Carry onissa aloittavatkin täysin vastakkaisilta puolilta. Rowell itsekin sanoi, että nautti nimenomaan näiden kahden kirjoittamisesta ja se myös näkyy.

Wayward son ei ole yhtä hauska ja riemastuttava kuin edeltäjänsä, mutta silti se pelasti flunssaviikon, ja huolimatta kaikesta kritiikistä, oli ilo palata tuttuun maailmaan. Onneksi Carry onin lukemisesta on jo aikaa, muutoin pudotus sen tuomasta euforiasta olisi varmasti ollut aika tyly. Tosin en odottanutkaan Wayward sonin olevan kertomus siitä, kuinka kaikki elivät elämänsä onnellisena loppuun saakka, sitä se tuskin olisi voinut koskaan ollakaan. Wayward sonin lähtökohta on itse asiassa oikein hyvä: mitä sankari tekee, kun maailma on pelastettu ja pahikset kukistettu? Vähemmästäkin voi elämä alkaa tuntua tarkoituksettomalta ja eksistentiaalinen kriisi iskeä. Simon on aika traaginenkin hahmo siinä mielessä, ettei hänellä oikein ollut muuta identiteettiä kuin olla valittu, the chosen one. Simon ei ollut erityisen hyvä koulussa, hänellä ei ole perhettä, ei oikeastaan harrastuksia, ei paikkaa maailmassa.

Wayward son loppuu chilffhangeriin, mikä harvoin on missään kirjassa hyvä ratkaisu, mutta onpahan se ainakin lupaus siitä, että lisää on tulossa! Sarjan kolmas osa Any Way the Wind Blows julkaistaan toivottavasti pian, ainakin teaser- kansikuvassa oli teksti ”coming soon”. Kun ajattelee Wayward sonia trilogian kolmantena osana, voi pitää hyväksyttävämpänä, että mikään USA:n  roadrtrippiä lukuun ottamatta ei oikein saanut päätöstä ja sinetöintiä. Päätösosalle kasautuu siis melkoisesti paineita!

PS. kuva tulee myöhemmin

2 kommenttia:

  1. Minutkin tämä kirja jätti kylmäksi. Minulle melkein tuli olo, että tämä on jonkinlainen pila ja Rowell julkaisee kohta uuden version kirjasta, se on oikean version.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kuvaavaa on, että aina välillä unohdan lukeneeni Wayward sonin, vaikka Carry oniin palasin monia kertoja lukemisen jälkeen. Simonin ja Bazin välinen kemia loisti poissaolollaan ja Bazin hahmosta tuntui puuttuvan se arvokkuus, jota hänellä aiemmassa osassa oli. Ehkä Rowellille tuli kiire saattaa kirja päätökseensä, sillä ellen ole aivan väärässä, julkaisu aikaistui huomattavasti. Wayward son ei ole sellainen jatko-osa, jonka Carry on ansaitsee.

      Poista