The story is supposed to be over.
Simon
Snow did everything he was supposed to do. He beat the villain. He won
the war. He even fell in love. Now comes the good part, right? Now comes
the happily ever after…
So why can’t Simon Snow get off the couch?
What he needs, according to his best friend, is a change of scenery. He just needs to see himself in a new light…
That’s how Simon and Penny and Baz end up in a vintage convertible, tearing across the American West.
They
find trouble, of course. (Dragons, vampires, skunk-headed things with
shotguns.) And they get lost. They get so lost, they start to wonder
whether they ever knew where they were headed in the first place…
Sainpahan Wayward
sonin viimein käpäliini – yli kuukauden päivät sitä saikin odottaa
saapuvaksi rapakon takaa. Ennakkotilauksen tein jo joskus kesällä. Viimeksi
olen odottanut tällä tavalla viimeistä Harry Potteria ja siitäkin on jo vuosia.
Tumblrissa spekulaatiot mahdollisesta Carry onin jatko-osasta alkoivat
varmaan pian kirjan julkaisun jälkeen ja tottakai kaikki Rowellin
twiitit haravoitiin tarkkaan läpi ihmisten tarttuessa innoissaan
pienimpiinkin viittauksiin siitä, että Rowell kirjoittaisi Simonista ja Bazista
lisää. Nyt kun kirja on ilmestynyt ja suuri osa fanikunnasta on sen lukenut, täyttyvät
waywardson- tagit pettyneistä arvioista ja fandomin mieliala on maassa. Mitä ihmettä
on tapahtunut?
Tämä Voxin arvio Wayward
Sonista tiivistää hyvin myös omat ajatukseni kirjasta. Carry on on paljon velkaa fanfictionille, jonka vahvuus on sen keskittyminen hahmoihin ja näiden
välisen vuorovaikutussuhteeseen. Tämä on fanfictiossa mahdollista siksi, että
lukija tuntee jo entuudestaan teoksen maailman ja on jo kiintynyt sen hahmoihin,
jolloin fanfiction juoni voi olla täysin alistettu palvelemaan hahmojen välisiä
suhteita. Kuten Voxin kirjoittaja toteaa, Carry on on kyllä
itsenäinen teos, mutta sen sidos esikuvaansa pottereihin on sen verran vankka,
että se toimii ilman vahvaa juontakin. Wayward sonissa Rowell joutuu
rakentamaan tarinan hieman tyhjän päälle.
Rowell ei oikein ole
suurten eeppisten tarinoiden kirjoittaja, ja hänen aiemmissa romaaneissaan
liikutan pääosin varsin arkisissa ja pienimuotoissa kuvioissa. Wayward
sonissa tapahtui sivumääräänsä nähden aivan liian paljon ja yleisvaikutelma
oli kiireinen. Simonin ja Bazin hahmoissa, tai heidän välisessä suhteessaan ei
koko kirjan aikana tapahdu juuri muutosta. Koska ihmissuhteet olivat yksi Carry
onin vahvuuksista, jättää Wayward son niiden osalta hieman laimean
jälkimaun. Edellisen osan dynamiikkaa ei toki voi toistaa sellaisenaan
uudelleen, mutta Wayward sonissa Simonin ja Bazin suhde on omituisessa
kiusallisessa tyhjäkäynnissä. Agathan tarina jää vähän tyngäksi ja irralliseksi,
sillä hänellä on lopulta liian vähän vuorovaikusta muiden hahmojen kanssa. Penelopen
osuus oli ehkäpä onnistunein, sillä hän joutui oikeasti kohtaamaan päämäärätietoisen
luonteensa huonot puolet ja hänen teoillaan on selkeästi emotionaalisia
seurauksia. Pidin myös Bazin ja Penelopen ystävyydestä, sillä heillä on paljon
yhteistä, vaikka Carry onissa aloittavatkin täysin vastakkaisilta puolilta.
Rowell itsekin sanoi, että nautti nimenomaan näiden kahden kirjoittamisesta ja
se myös näkyy.
Wayward son ei ole yhtä
hauska ja riemastuttava kuin edeltäjänsä, mutta silti se pelasti flunssaviikon,
ja huolimatta kaikesta kritiikistä, oli ilo palata tuttuun maailmaan. Onneksi
Carry onin lukemisesta on jo aikaa, muutoin pudotus sen tuomasta euforiasta olisi
varmasti ollut aika tyly. Tosin en odottanutkaan Wayward sonin olevan
kertomus siitä, kuinka kaikki elivät elämänsä onnellisena loppuun saakka, sitä se
tuskin olisi voinut koskaan ollakaan. Wayward sonin lähtökohta on itse
asiassa oikein hyvä: mitä sankari tekee, kun maailma on pelastettu ja pahikset
kukistettu? Vähemmästäkin voi elämä alkaa tuntua tarkoituksettomalta ja
eksistentiaalinen kriisi iskeä. Simon on aika traaginenkin hahmo siinä
mielessä, ettei hänellä oikein ollut muuta identiteettiä kuin olla valittu, the
chosen one. Simon ei ollut erityisen hyvä koulussa, hänellä ei ole perhettä, ei
oikeastaan harrastuksia, ei paikkaa maailmassa.
Wayward son
loppuu chilffhangeriin, mikä harvoin on missään kirjassa hyvä ratkaisu, mutta onpahan
se ainakin lupaus siitä, että lisää on tulossa! Sarjan kolmas osa Any Way the
Wind Blows julkaistaan toivottavasti pian, ainakin teaser- kansikuvassa oli
teksti ”coming soon”. Kun ajattelee Wayward sonia trilogian kolmantena
osana, voi pitää hyväksyttävämpänä, että mikään USA:n roadrtrippiä lukuun ottamatta ei oikein saanut
päätöstä ja sinetöintiä. Päätösosalle kasautuu siis melkoisesti paineita!
PS. kuva tulee myöhemmin
PS. kuva tulee myöhemmin
Minutkin tämä kirja jätti kylmäksi. Minulle melkein tuli olo, että tämä on jonkinlainen pila ja Rowell julkaisee kohta uuden version kirjasta, se on oikean version.
VastaaPoistaNiinpä. Kuvaavaa on, että aina välillä unohdan lukeneeni Wayward sonin, vaikka Carry oniin palasin monia kertoja lukemisen jälkeen. Simonin ja Bazin välinen kemia loisti poissaolollaan ja Bazin hahmosta tuntui puuttuvan se arvokkuus, jota hänellä aiemmassa osassa oli. Ehkä Rowellille tuli kiire saattaa kirja päätökseensä, sillä ellen ole aivan väärässä, julkaisu aikaistui huomattavasti. Wayward son ei ole sellainen jatko-osa, jonka Carry on ansaitsee.
Poista