Tulipa nyt luettua ties mitä palkintoja saanut Emmi
Itärannan Teemestarin kirja. En ostanut kirjaa viime syksyn Hulluilta Päiviltä,
koska siinä oli ruma, 70-lukua henkivä kansi. Ja hyvä niin, sillä löysin kirjan
vähän aikaa sitten sillä paremmalla kannella Akateemisesta hintaan 2e. Jihuu!
Tarina sijoittuu tulevaisuuden Suomeen, joka yhdessä muun
maailman kanssa kärsii lämmenneestä ilmastosta sekä fataalisesta veden
puutteesta. Armeija kontrolloi vedenkäyttöä ja rikkomuksesta seuraa ankara
rangaistus. Päähenkilönä kirjassa on teemestarien sukuun kuuluva Noria, jonka
on valittava jatkaako hän teemestarina isänsä jalanjäljissä ja pitääkö hän
salaisuutena teemestarien salaisen vesilähteen.
Kirjan maailmaa ei juuri lähdetä selittämään lukijalle. Aasialainen
kulttuuri on tehnyt invaasion ja jotain sotia on jossain. Paljon entisajan
teknologiaa on tuhoutunut, eivätkä kirjatkaan ole yleisiä. En jäänyt kaipaamaan
tarkempaa maailmankuvausta, sillä mielestäni maailmasta on kerrottu kaikki, mikä
on juonen kannalta oleellista. Koska kerronta tapahtuu ensimmäisessä
persoonassa, laajempi maailman esittely olisi voinut myös olla kömpelöä.
Teemestarin kirjaa lukiessa ei voi olla aivan varma, mitä
seuraavaksi tapahtuu ja näin ollen lukijan on pakko jatkaa eteenpäin. Pidin
tarinasta, joka oli myös mielestäni ennalta-arvaamaton. Toisaalta olisin
toivonut päähenkilöltä enemmän tunnontuskia hänen valitessaan teemestarin tien
ja käyttäessään salaista lähdettä. Itse lukijana en voinut kuin pitää teemestarina
toimimista kyseenalaisena ja itsekkäänä.
Monet ovat ihastuneet kirjan kerrontaa, joka on paikoitellen
hyvin lyyristä.
”Sivut tuntuivat hauraita ja kuivilta, kuin ne saattaisivat
hajota, varistaa ohuet mustat sanansa pitkin lattiaa tuulen temmattaviksi.”
Tällainen maalaileva kerronta ei ole niin hirveästi omaan
makuuni, vaikka kokonaisuudessaan kirja olikin miellyttävää luettavaa. Kirjan päähenkilö,
joka tarinassa kohtaa dramaattisia tapahtumia, tuntuu suhtautuvan kaikkeen
vähän turhankin zeniläisesti ja jatkavan elämäänsä nopeasti eteenpäin.
Teemestarin kirja on hyvä, ja mieleenpainuvakin lukukokemus. Silti siinä on jotain, joka jättää kylmäksi ja kirja jää keskikertaisen tasolle. Se, että osaa kirjoittaa kauniisti asiasta X ei vielä tee kirjasta erinomaista. Siihen tarvitaan myös syvällisempää taitoa kuvata ihmismieltä. Teemestarin kirjan kohdalla nousee usein esille, että teos on hyvä esikoisromaani. En haluaisi antaa tämän vaikuttaa vahvasti omaan arviooni kirjasta, esikoiskirjailijatkaan eivät ole mikään homogeeninen ryhmä. Siitä huolimatta, ettei tämä täysin tyydyttänyt minua, suosittelen kokeilemaan, onhan kirja saanut monia ylistäviä arvioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti