tiistai 24. lokakuuta 2017

Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani

lähde: Teos
Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani kuvaa yhden päivän Marsalkan, Lihin ja Hennisen elämästä Kallion kaupunginosassa. Rahvaankuvauksen perinteitä kunnioittaen kirja marssittaa esiin kalliolaisen elämän koko kirjon, muun muassa nopanheiton iloineen ja suruineen.

Törmäsin Pussikaljaromaaniin ensimmäistä kertaa vuosia sitten. Lukiossa vastasin erään opettajan väitöskirjatutkimuksen tiimoilta kyselyyn, jossa aineistona oli otteita Pussikaljaromaanista. Voin sanoa, etten ollut lainkaan innostunut kyseisestä kirjasta ja mielikuvani teoksesta typistyi ajaukseen ärsyttävistä henkilöistä, joilla oli oudot nimet. Kun sitten muutamana keväänä ahkerasti tankkaamassani pääsykoekirjassa käsiteltiin Rimmisen tekstiä kielenkäytön innovatiivisuuden kannalta, aiempi nihkeä fiiliksenivaihtuikin kiinnostukseen.

Vieläkin mietin, miksi annoin lyhyiden otteiden tehdä minuun niin ikävän vaikutelman. Pussikaljaromaanihan on aivan loistava kirja. Sen päähenkilöt, Marsalkka, Lihi ja Henninen, ovat ajelehtivat päämäärättömästi paikasta toiseen pysähtyneenä kesäpäivänä. Kun päivä kuuluu mitääntekemättömyydessä, suurimpiin saavutuksiin kuuluu esimerkiksi tien ylittäminen. Huolimatta siitä, että Marsalka, Lihi ja Henninen elävät melkolailla syrjäytynyttä elämää, Pussikaljaromaani ei ole millään tavalla masentava tai toivoton, päällimmäinen tunne lukiessa on enemmänkin optimistinen. Samaa ei voi sanoa monestakaan fiktiivisestä teoksesta, jonka pääosassa esiintyy suomalainen mies. Omassa mielessäni sommitelin Pussikaljaromaaniin loppuun lainauksen Tuntemattomasta sotilaasta; "hyväntahtoinen aurinko katseli heitä" ja niin edelleen.

Tapahtumien puutteen vuoksi lukijan huomio kiinnittyy Pussikaljaromaanin omalaatuiseen kerrontaan, joka varmasti myös tehokkaalla tavalla vieraannuttaa niitä, joiden makuhermoja teksti ei miellytä. Kilven Alastalon salissa lienee ollut kirjailijan inspiraation lähteenä, vaikka Kilpi onkin kaikessa Rimmistä hardcorempi tekijä. Ehkä myös ihan hyvä, sillä kaksi Alastalon salia luettavaksi yhdelle vuodella olisi jo vähän liikaa. Rimmisen tyyliin kuuluu oleellisesti täytesanoista raskas vuodatus, aivan kuin kaikelle pitäisi antaa mahdollisimman monta attribuuttia. Teoksen jämähtäneeseen tunnelmaan tyylivalinta sopii mielestäni hyvin.

"---aamupäivän rähmäiset kaikin tavoin rajoittuneet tunnit olivat lipuneet jonnekin aika kaus, vähän niinkuin johonkin vitriiniin, ja siinä vielä unitomuisessa katsannossa alkoi mieleen kasautua kaikenlaisia suureellisia lausekkeita uudesta alusta ja puhtaasta pöydästä..."

Mielenkiintoista Rimmisen hahmoissa on heidän selkeä tietoisuuteensa käyttämästään kielestä, kuten esimerkki nro. 1 osoittaa. Uudissanat ja muu kielellinen leikittely jaksoi ilahduttaa minua ensimmäisistä sanoista viimeisiin.

"--- se oli kertakaikkiaan sen näköinen liike että niillä yritäjillä ei tainnut olla ihan puhtaita jauhoja pussissaan, vai olisiko siinä nyt pitänyt käyttää monikkoa."
"Joka tapauksessa siinä toiminassa oli jotain kiistämättömän epäilyttävää, ja kaikkein kummallisin juttu siinä oli niiden myyntiartikkeleiden auttamaton ikäkuluus ja silminnähtävä käyttökelvottomuus, ne näyttivät siltä että niitä vohkittaessa oli täytynyt olla jonkinlainen aikakone pakoautona."

Rimminen on ollut kohtalaisen tuottelias kirjailija viime vuosina, ja ompa häneltä ilmestynyt yksi spefi-romaanikin. Ymmärtääkseni Pölkky on jossakin määrin samankaltainen kuin Pussikaljaromaani. Voisin lukea Rimmistä enemmänkin, sillä olen utelias sen suhteen, kuinka tyyliltään samanlaista hänen muu tuotantonsa on. Pussikaljaromaani oli vaikuttava, tiedä sitten toimiiko sama kahta kertaa. Koska viime aikoina hyvät lukukokemukset ovat olleet aika harvanlaisia, muistelen lämmöllä Pussikaljaromaanin pysähtynyttä, vahvaa tunnelmaa, ja lempikieleni, suomen, riemukasta ilmaisuvoimaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti