Siri Pettersen: Odininlapsi

Olen aloittanut tämän tekstin kirjoittamisen jo useita kertoa. Luin Odininlapsen jo hyvän aikaa sitten, mutta en oikeastaan tiedä, mitä ihmettä siitä sanoisin. Päätin, että yritän silti saada siitä irti jotain muutakin kuin ”ok kirja”. Takakansi tiivistää tarinan lähtökohdan mielestäni hyvin:

Kun Hirka on viidentoista, hän kuulee olevansa ihminen, odininlapsi – hännätön olento toisesta maailmasta. Mädän kantaja. Halveksittu. Pelätty. Ja nyt myös saalistettu: joku tahtoo tappaa hänet, jotta hänen salaisuutensa säilyisi ikuisesti. Mutta porteista on päässyt sisään myös vaarallisempia olentoja kuin hän…

Hirka on toinen Odininlapsen päähenkilöistä. Hänellä ei ole taikavoimia tai muitakaan mahtavia kykyjä, oikeastaan Hirkan kannalta oleellista onkin, ettei hänellä ole niitä. Toinen päähenkilö on Hirkan ystävä tai ehkä ennemminkin kilpakumppani Rime, joka on sekä vaikutusvaltaisesta suvusta että voimakas taikuudessa. Rime on mielestäni melko tyypillinen kuvaus nuoresta vihaisesta miehestä ja jollain tavalla machomainen. Hänet kuvataan paitsi vahvana, myös jurona ja ehdottomana. Hirka on enemmänkin sopeutuja, joka kammoaa väkivaltaa ja yrittää selvittää asiat puhumalla.

Odininlapsi alkaa tehokkaasti juurikaan selittelemättä asioita lukijalle. Ehkä vähän liiankin tehokkaasti, sillä alun luvut ovat vain muutamien sivujen mittaisia ja näkökulma vaihtuu tiuhaan. Hitaampikin tahti olisi kelvannut, mutta ainakaan Petersen ei sorru turhaan jaaritteluun. Hänen tyylinsä kirjoittaa on ylipäänsä hyvin lyhyt ja ytimekäs.

Hirkan kautta Pettersen tuo esiin kirjan keskeistä teemaa, erilaisuuden pelkoa. Legendojen mukaan ihmisiä on syytä pelätä henkensä edestä, vaikka mitään konkreettista kokemusta kellään ei heistä olekaan. Tämä teema tuntuukin uutisten valossa hyvin ajankohtaiselta. Ennakkoluulojen lisäksi Odininlapsi käsittelee onnistuneesti ihmisten vallanhimoa. Silti keskeisistä hahmoista Urd ja Ilume jäävät epätyydyttäviksi. Urd on yksiulotteinen ja Ilumelle kirjoitettu dialogi ei tehnyt hänestä mielestäni niin suurta ja vaikuttavaa, kuin hänen annettiin ymmärtää olevan.

Vaikka voisi kuvitella kirjan muuttuvan jännittävämmäksi loppua kohden, minulle viimeiset sata sivua tuottivat hieman työtä. Tunsin jo hieman väsymystä kiivaiden tapahtuminen ja juonenkäänteiden jälkeen eikä loppu olisi enää jaksanut kiinnostaa.

Hienoisesta kiirehtimisestä huolimatta tarina on Odininlapsessa kunnossa. Sen sijaan hahmoihin olisin kaivannut hieman enemmän tarttumapintaa. Nyt vaarana on, että heidän kohtalonsa jää yhdentekeväksi.

Soundtrack: Hedningarna: Pornopolkka