Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Onkohan kukaan välttynyt näkemästä pinkkiä kirjaa, jonka kannessa irvistelee kissa? Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia voitti HS:n esikoiskirjailijapalkinnon vuonna 2014 ja lyhyen kirjablogikatsauksen perusteella näyttäisi nauttivan ihailua ihan mukavissa määrin. 

Kissani Jugoslavia kertoo kahdesta sukupolvesta. Toinen päähenkilöistä on Jugoslaviassa kasvava Emine, joka menee nuorena järjestetysti naimisiin. Perhe muuttaa sotaa pakoon suomeen. Hänen poikansa Bekim on elämässä päämäärättömästi ajelehtiva nuori mies joka ostaa itsellensä suuren kuristajakäärmeen ja tapaa baarissa kissan.

Kissani Jugoslavia on jälleen kerran niitä kirjoja, joista minun vaikea sanoa, pidänkö vai en. Jo alusta saakka se oli ehdottomasti kiinnostava ja halusin kiihkeästi tietää, mitä tuleman pitää. Se ei kuitenkaan muodostunut sellaiseksi lempikirjaksi, jota palaisin lukeman rakastettavien hahmojen ja upean tunnelman takia. Teos muistuttaa tässä mielessä kovasti viime keväänä lukemaani Rosa Liksomin Hytti nro.6 – kirjaa. Kuten Liksomilla, myös Statovcilla on hienoja kuvauksia (esim. kissan ja käärmeen taistelu) sekä hahmoja, joiden motiiveja on kiintoisaa pohtia. Toisaalta hahmoihin on myös vaikea samastua ja jotain heidän päätöksiään on kovin vaikea ymmärtää.

Bekim tuntuu toistavan ihmissuhteissa äitinsä elämää. Hänellä on pakonomainen tarve miellyttää, mikä ilmenee niin mahdottoman kissan sietämisenä kuin maanisena siivoamisena. Toki äidin ja pojan lähtökohdat ovat hyvin erilaiset, sillä Emine on kasvanut kulttuurissa, jossa vaimon tulee olla miehelleen kuuliainen ja naisen arvo suorastaan mitataan hänen kyvyssään pitää huushollia pystyssä. Bekimin hahmossa on paljon ristiriitaisuutta: hän on välillä hyvin kapinallinen ja kulkee omia polkujaan, välillä taas alistuva. Tämä ei kuitenkaan tee hänestä mielestäni niinkään moniulotteista henkilöä vaan hieman epäjohdonmukaisen.

Eminen tarinan kohdalla kirjan alku antoi odotuksia jonkinlaisesta emansipaatiosta, sillä hänen äänensä on aluksi hyvin analyyttinen ja jopa hieman kriittinen vallitsevien normien suhteen. Naimisiin mentyään hän kuitenkin nopeasti omaksuu perinteisen roolin. En sano, että kirja olisi välttämättä ollut parempi, jos Emine olisi haistatellut sukupuolinormeille. Kuitenkin siksi, että teemaan ei hänen ajatuksissaan varsinaisesti myöhemmin palattu, jäi minulle mielikuva kuin alussa olisi kuulunut enemmän kirjailijan ääni kuin hänen hahmonsa.

Kirjassa esiintyviä kissoja ja käärmeitä on analysoitu jo niin moneen otteeseen, että en tiedä, onko minulla niistä mitään tuoretta sanottavaa. Molemmilla on ristiriitainen vaikutus kirjan hahmojen, Eminen ja Bekimin elämään. Oma tulkintani kaikessa yksinkertaisuudessaan onkin se, että ne kuvaavat sitä, kuinka asiat eivät useinkaan ole mustavalkoisia. Kissa- ja käärme-motiivien lisäksi Kissani Jugoslaviassa erityisen tärkeässä asemassa on ulkopuolisuuden tematiikka ja siitä johtuvat kriisit, jotka kohtaavat kaikkia teoksen keskeisiä hahmoja. Tämä lukeutuu kirjan parhaimpaan antiin.

Bongasin muuten Kissani Jugoslavian hetki sitten erään kirjakaupan ”Pääsykoekirjoja”-hyllystä. Ei mitenkään yllättävää, sillä välillä kirja vaikuttaa siltä kuin se olisi kirjoitettu nimenomaan kirjallisuusanalyysi-tehtäväksi opiskelijoille.